Yksinasuvan aika on aina omaa aikaa?

Olen huomannut, että ihmiset ympärilläni tuntuvat ajattelevan aina, että koska asun yksin, minulla on aina loputtomasti aikaa itselleni ja kaikelle sille, mitä milloinkin päätän tehdä. Siitä syystä he saattavat olettaa esimerkiksi, että voin tavata heitä aina silloin kuin heille sopii tai lähteä ulos tai jollekin matkalle milloin tahansa. Kaikki eivät tunnu ottavan todesta sitä, että yksinasuvallakin voi olla elämä, johon kuuluu kolmannelle osapuolelle tehtyjä sitoumuksia. Minun sioutumukseni liittyvät muun muassa vapaaehtoistyöhön ja järjestöissä toimimiseen sekä perheenjäsenten hyvinvointiin. Lisäksi elämääni rytmittävät harrastukset, jotka ovat ehdoton edellytys (pätkä)työelämän suorituspainotteisuudelle. Joskus saatan myös lupautua hoitamaan kavereiden lapsia tai lemmikkieläimiä. Työssäkäyvänä kotityötkin vievät minulta monta tuntia viikossa: pieneen asuntoon ei ole mahdollista hankkia astian- tai pyykinpesukonetta eikä kotitöitä voi jakaa kenenkään kanssa.

Myös suunniteltaessa yhteiskunnan palveluja vaikkapa pitkäaikaissairaalle tai ikääntyneelle lasketaan helposti sen varaan, että hänellä on omaisia, jotka voivat ottaa osan hoitovastuusta. Perheellinen voi vedota siihen, ettei hänellä ole aikaa tai mahdollisuutta matkustaa joka viikko katsomaan, onko äidillä tai isällä kaikki kunnossa kotona. Sen sijaan, jos työssäkäyvä yksinasuva omainen sanoo, ettei hänellä ole aikaa, ajatellaan helposti, että ”siinäpä on itsekäs ihminen”. Toki myös yksin asuva voi käyttää ajanpuutetta tekosyynä, esimerkiksi siinä tilanteessa, että hän ei halua myöntää suhteen omaiseen olevan hyvin vaikea tai katkennut. Ajanpuute voi kuitenkin olla myös todellinen syy: muodollisesti yksinasuva ei aina ole rempseää sinkkuelämää viettävä bilehile tai liikaa työssä viihtyvä uraohjus – yksinasuvallakin saattaa olla perhe tai perheenjäseniä, jotka vain käytännön syistä asuvat toisaalla. Minun perheeseeni kuuluu esimerkiksi toisella puolella Suomea asuvat vanhempani ja siskoni kolmilapsinen perhe sekä toisella paikkakunnalla asuvan kumppanini kolme lasta, ns. osa-aika perheeni, jonka kanssa vietän kaikki loma-ajat.

Omien henkisten voimavarojen puutekin voi tehdä omaisten hoitamisesta mahdotonta ja vastuun kantaminen yksin, ilman henkistä tukea ja mahdollisuutta vapaa-aikaan ja virkistäytymiseen, voivat kuluttaa voimavarat loppuun. Näin kävi äidilleni, joka hoiti yksin dementoitunutta mummoani ilman säännöllisiä vapaapäiviä, sillä omaishoitajan lakisääteistä vapaata ei vielä tuolloin ollut olemassa. Nykyisetkään lain takaamat kolme vuorokautta vapaata kuukaudessa eivät riitä niille, joiden voimavarat ovat lähtökohtaisesti vähäiset esimerkiksi raskaan työn – mukaan luettuna esimerkiksi pätkä- ja silpputyöt, joissa epävarmuus tulevasta on usein henkisesti raskasta – tai vaikkapa omien sairauksien ja muiden ongelmien vuoksi. Onneksi omat vanhempani ovat olleet toistaiseksi suhteellisen terveitä ja tulleet toimeen itsenäisesti. Voi olla, että jonakin päivänä ”joudun” ottamaan lisää vastuuta heidän jokapäiväisestä elämästään ja selviytymisestään tai ainakin heidän virkistäytymisestään. Toivon kuitenkin, että minulta ei samanaikaisesti odoteta joustoja työelämässä, esimerkiksi ylitöiden tekemistä tai työn tekemistä viikonloppuisin ja juhlapyhinä, että perheelliset saavat olla enemmän perheensä parissa. Pätkätyöläisenä en voi olla siitä aivan varma koskaan.

Minun mielestäni vanhempani ansaitsevat perheensä – eli muun muassa minun – tukea ja seuraa juhlapyhinä ja apua arkena. Mutta, he ansaitsevat hoitoa ja huolenpitoa myös siinä tapauksessa, että minun (ja siskoni) voimavarat eivät siihen yksin riitä. Minä tiedän, että en koskaan pysty ottamaan ympärivuorokautista vastuuta äidistäni tai isästäni, vaikka kuinka haluaisin – elämä on jo vaatinut minulta liian paljon voimavaroja. Olen myös sitä mieltä, että minulla on oikeus elää sellaista elämää kuin haluan ja määritellä, keitä perheeseeni kuuluu. Toivon, että en koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa ulkopuolinen päättää pelkän asumismuodon tai sukupuolen perusteella (kyllä, yksinasuvilta miehiltä ei odoteta hoitoa ja huolenpitoa samassa määrin kuin naisilta) olevan sopiva omaishoitajaksi tai ottamaan kokonaisvastuu ja päätösvalta vanhenpieni hoidosta. Toivon myös, että vaikka minulla ei tule olemaan omia lapsia, minusta pidetään huolta, kun olen vanha enkä enää siihen itse pysty.
Nenna

%d bloggers like this: