Yksin matkalla – kootut aatokset

Keräsimme joukolta yksin asuvia kommentteja yksin matkustamisesta. ”Koska yhtäkkiä marraskuussa oli vaikea saada ystävää matkalle mukaan, aloin suunnitella matkaa yksin. En ollut viiteentoista vuoteen ollut minkäänlaisilla valmismatkoilla, mutta nyt ajattelin sen olevan helpoin tapa päästä aurinkoon.”

”En ollut koskaan aiemmin ollut matkalla yksin, mutta ajattelin, että Barcelonaan voisin lähteä itseksenikin. On kohteita, mihin voi matkustaa yksin, ja sitten on niitä mihin en turvallisuushakuisena ihmisenä koskaan lähtisi itsekseni. Kaikki mielenkiintoiset Euroopan ulkopuoliset kohteet ovat vähän liian jännittäviä näin yksin matkustavalle naiselle.”

”Saudi-Arabiasta olen kuullut, että siellä laki kieltää naisia matkustamasta ilman aviomiehen tai isän seuraa – sekä ajamasta autoa. En tiedä, onko laki vielä voimassa, mutta ainakin vuonna 2006 oli vielä. Muihin tiukkoihin kieltoihin en ole törmännyt. Joskus, kun olen ostanut lipun junan makuuvaunuhyttiin, ei ole ollut mahdollista ostaa nais- ja miespaikkoja erikseen vaan olen saanut seurakseni hyttiin miehiä – mikä silloin tuntui kummalliselta. Toisaalta olen matkustanut myös lampaiden kanssa samassa vaunussa.”

”Mutta kun en oikein meinaa uskaltaa. Mietin, miten näen ne jutut. Gaudin kirkon, eremitaasin, San Fransiscon sillan, Että onko niin, että jos olen yksin niin en pysty kokemaan, koska en pysty jakamaan.”

”Joudun työni puolesta matkustamaan, mutta se on yhtä tuskaa koska inhoan ja pelkään lentämistä. Jo pelkän ekologisen kuormansa vuoksi lentokoneita ei tarvitsisi oikeastaan olla mutta myös se, että tuhansia kiloja rautaa nostetaan ilmaan leijumaan suihkumoottorien varaan siivillä varustettuna tuottaa negatiivisia viboja minulle. Lintujenhan kuuluu lentää, ei ihmisten.”

” Kun matka alkoi lähestyä, paniikkimieliala meinasi vallata. Kaikki matkaopaat varoittelivat supertaskuvarkaista. Aloin miettiä mitä tapahtuu, jos olen täysin varaton vieraassa maassa ja pahimmassa tapauksessa ilman passia. Vaikka järjellä tietääkin, että asiat järjestyvät jotenkin, niin silloin yksinäisyytensä todella joutuisi kohtaamaan. Tuollaisissa tilanteissa vaikka muuten vakaa olenkin niin hysteerisyys ei ole kaukana.”

”Yksin matkustavana voi joskus saada myös etuja: olen saanut Aasiassa mm. alennusta ruuasta ja majoituksesta – ehkä säälistä. Toisaalta on yritetty huijata enemmän rahaa majoituksesta, mutta se on saattanut johtua siitäkin, että olen selvästi ”rikas, länsimaalainen turisti”

”Minut sijoitettiin seitsemän muun henkilön kanssa isoon ryhmähuoneeseen. Olen kohtuullisen huono nukkuja yksinäänkin mutta ryhmähuoneessa se vielä korostui. Valvoin öisin osan yötä ja nukuin päivisin konferenssin tylsimpien alustuksien sessioilla. Suihkut olivat hostellin kellarissa ja reppujen säilytyskaapit, joihin tietenkin tuli ostaa lukko sijaitsi myös kellarissa. Tunnelma hostellissa oli kohtuullisen absurdi. Heiluin kahden tuntemuksen välillä: joko paikka oli epätodellinen peilimaailma ja maailmanlopun esikartano tai paratiisimainen unohduksen saareke, jonne väsyneet reppumatkaajat tulivat levähtämään. Myöhemmin olen kallistunut jälkimmäisen kokemuksellisen tulkinnan kannalle.”

”Olen tehnyt niin, että varaan huoneen dormitoriosta. Niissä on aina yksin matkustavia. Eri maista ja eri syistä yksin. ”

”Alun perin olin ajatellut, että viettäisin matkalla laatuaikaa lähinnä itseni ja kirjojen kanssa, mutta yli puolet reissussa mukana olevista olivat liikkeellä yksin ja heidän kanssaan oli todella mukava kierrellä saarta erilaisissa kokoonpanoissa. Parasta yksinmatkustamisessa oli se, että sain seuraa silloin kun sitä kaipasin, mutta saatoin myös halutessani olla yksin ja tehdä asioita ihan oman mieleni mukaisesti ilman että kukaan siitä loukkaantui.”

”Ulkona syöminen ja juominen on vähän pöhköä yksin, mutta onneksi Barcelonassa on kivoja tapasbaareja, jossa voi syödä ilman valkoisia pöytäliinoja, rennosti. Yhden kerran uskaltauduin jopa baariin, ja tutustuinkin erääseen sveitsiläiseen mieheen, joka oli muuttanut Barcelonaan muutamia vuosia sitten. En olisi koskaan varmasti tutustunut ellen olisi ollut yksin liikenteessä.”

”Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi aina saada eristäytyä muista vain sen vuoksi, että meille on opetettu niin, että ikääntyessä kuuluu yöpyä hotelleissa ja yksin.”

Työryhmä Ilkka, Anu, Kaisa, Titi ja Annis

Advertisements
Edellinen artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: