Mitä sä siellä yksin teet?

Olen muuttamassa maalle. Väliaikaisesti vaan. Haluan hieman rauhaa. Haluan tuijottaa varsinasuomalaista kulttuurimaisemaa, kävellä metsissä ja kokea olevani enemmän osa luontoa. Kuulostaa haihattelulta. Tai vielä pahempaa; elitistiseltä leppoistelulta. Suurin syy on kuitenkin talous. Asun tulevan syystalvikevätkesäkauden vuokralla talossa, jossa on hieman mukavuuksia ja sitten niitä hieman myös puuttuu. Tilaa on ja pihaa on ja monenlaista metsää ihan siinä silmän äärellä. Maksan asumisestani kaikkine kuluineen vain murto-osan siitä, mitä asuminen Helsingissä maksaa. Oman kaksioni vuokraamalla helpotin kahden opiskelijanaisen asunto-ongelmaa vuokravoittoa tavoittelematta.

Asia on siis moitteettomalla tolalla. Ei suinkaan. Olen viimeisen kuukauden aikana oppinut, että yksinasuva – etenkään yksinasuva nainen – ei voi muuttaa maalle ilman, että jokaisella on oikeus kertoa asiasta mielipiteensä. Usein tuo mielipide pyrkii varoittelemaan, esittämään tulevia uhkia, huolestumaan tai muuten vaan ihmettelemään.  Onneksi ei aina. Moni ystävä ja tuttava on onnitellut, kannustanut ja motivoinut. Ja hämmästyksekseni yhtä moni on ilmaissut suurta ihailua asiasta. Että kylsäoot rohkee…

Saamani ohjeistuksen mukaan pahimpia uhkia ovat nurkissa vaanivat pedot – sudethan eivät nuku talviunta. Eivätkä ilvekset. Paikalle saapuvat aseistetut murtovarkaat on myös yleinen ja monen mielestä mitä ilmeisin syy pelätä aamusta iltaan ja etenkin yöllä. Entäs sähkökatkos. Lumen tulo. Lumen sulaminen. Sairauskohtaus. Vammautuminen. Sairastuminen. Erakoituminen. Depressio. Onnettomuus. Jokin yli- tai aliluonnollinen ilmiö. Pimeys.

Toivon vimmatusti, että olen väärässä kun väitän seuraavaa:

– Jos maalle olisi muuttamassa pariskunta, se olisi viisasta, suloista ja herättäisi plusemootioita. Että on ne  niin rakastuneita. Vieläkin.

– Jos maalle muuttaisi yksinasuva mies, se olisi ihan normia – miehethän nyt tapaavat olla rohkeita.

Heitä eivät uhkaa yli- tai aliluonnolliset asiat, eivät aseistetut murtovarkaat eikä pimeys. Mies pilkkoo klapit, sytyttää tulet, luo lumet ja samoilee metsässä tuntematta jatkuvaa petouhkaa. Erakkohan mies on jo luonnostaan. Tuntee tähtikuviot ja osaa lukea luontoa. Ja miehellä on turvanaan Sveitsin armeijan linkkuveitsi, pullo kossua ja taskulamppu. Nainen lipittää viiniä kynttilänvalossa ja katselee ikkunasta kun nietokset peittävät ensin polut sitten ovet ja hautaavat lopulta koko talon alleen. Juuri ennen kuin vesiputket ovat lopullisesti jäätyneet.

Jokainen, joka on jaksanut lukea tähän asti tietää, mitä uhkia esittävät kamraatit tarjoavat ratkaisuksi. Totta. maallahan on paljon vaimottomia isäntämiehiä, tilallisia, metsästäjiä ja kaikenlaisia itseään etsiviä po(i)kamiehiä. Että nappaat sieltä jonkun isännäntyyppisen itsellesi. Ja sitten on huoli poissa ja kaikilla hyvä mieli. Ei pärjännyt nainen maalla yksin. Miehen otti.

Koska haluan lievittää ympäröivien ihmisten huolikuormaa, kerron seuraavaa. Olen tutustunut naapuritalojen Teijoon, Anneen, Ullaan, Raimoon, Harriin ja Kaisaan. Yhtään petoa ei ole pihamaalla kuljeksinut, jollei paarmoja lasketa. Harri toimittaa polttopuut ja tekee lumityöt huussille asti ja hiekoittaa pihatien. Harrilla on pyssyjä, joten hän puolustanee minua kaikelta sellaiselta, joka normiluotiin pysähtyy. Yli- ja aliluonnolliseen en usko. Talossa on sähköt ja ukkosenjohdatin. Ja talossa asui vuodesta 1936 Aune aina 92-vuotiaaksi asti (HUOM! koki luonnollisen kuoleman).

Ja minä, Annis 50-v, teen ihan samoja asioita sateen sattuessa kuin kaupunki-ihmiset. Kudon, ompelen, virkkaan, luen, kuuntelen musiikkia, katson televisiota ja roikun netissä. Tapaan kavereita. Itken ja nauran, suren ja iloitsen. Vittuunnun ja annan vitutuksen laueta. Ihan yhtä yksin ja itsellisesti tai yksin ja yksinäisesti kuin kotikaupungin Kalliossa.

Annis

PS Ampiainen pisti minua äsken Hakaniemen torilla.

Posted by yhdenhengentaloudet on 21.8.2013

https://yhdenhengentaloudet.wordpress.com/2013/08/21/mita-sa-siella-yksin-teet/