Oletko sinä koskaan ollut yksinasuva keski-ikäinen?

Monet meistä pariutuvat ja muuttavat yhteen viimeistään kolmenkympin hujakoilla. Yksin elämisestä ei ole ehkä muuta kokemusta kuin varhaisaikuisuudesta ja opiskeluajoilta.

Jokainen, joka on joskus opiskellut opintotuella, tietää miten pienellä rahasummalla tarvittaessa tulee toimeen väliaikaisesti. Silloin tosin on myös käytettävissä monia opintososiaalisia etuja kuten alennuksia ruokailusta, asumiskuluista, liikkumisesta ja ylipisto-opiskelijoiden kohdalla myös terveydenhuollosta. Kaikista niistä asioista, joista suurin osa elinkustannuksistamme muodostuu.

Aikuisuudessa haluamme yleensä ansaita sen verran, että työnteko ja muu eläminen on tasapainossa. Asumiskustannusten jälkeen toivoisi, että tilistä jäisi sen verran käteen, ettei loppukuuta tarvitsisi viettää aivan tonnikala-makaronilinjalla senttejä laskien tai jatkuvasti velkaantuen lisää, kun rahat eivät riitä juokseviin menoihin.

Yksinasuva ihminen jää paitsi ns. mittakaavaeduista. Näitä mittakaavaetuja on lukuisia, enemmän kuin äkkiseltään arvaakaan. Toisin sanoen yksinasuva maksaa monissa asioissa saman verran kuin kahden aikuisen talous yhteensä. Siitä riippumatta, montako henkeä talouteen kuuluu, samoja kulutushyödykkeitä tarvitaan. Tarvitaan koti, johon yleensä kuuluu yksi tai useampi makuuhuone asuntokunnan koosta riippuen. Sen lisäksi kotiin kuuluu yleensä ainakin keittiö tai keittokomero, eteinen, wc ja olohuone. Tämä riippumatta siitä, onko kustannuksia jakamassa yksi vai useampi tulonsaaja. Lisäksi pienet asunnot ovat neliöiltään kalleimpia. Jos asunnossa sattuu vielä olemaan sauna, asumiskustannukset ovat vielä korkeammat. Silti yksinasuva saattaa kaivata saunomista ihan yhtä lailla kuin pariskunta.

Tarvitaan huonekaluja: sohva, ruokapöytä, sänky, tuoleja, mattoja, sohvapöytä, valaisimia, hyllyjä, verhoja, kaappeja. Tarvitaan elektroniikkaa: tv, tietokone, pesukone, kahvinkeitin, mikro ja lukuisia muita keittiötarvikkeita. Remonttikustannukset ovat kalliita. Kun jokin menee rikki, koko talous voi joutua retuperälle yhden hengen kohdalla.

Yksinasuvalla auton ostaminen ja pitäminen parkkipaikkoineen, vakuutus- ja huoltokuluineen sekä bensakuluineen on kallis menoerä. Jos joskus joutuu käyttämään taksia, maksaa se saman verran yhdeltä kuin kahdelta hengeltä. Kodin vakuutuksesta pitää maksaa yksin. Nettiyhteys-, sähkö- tai sanomalehtilaskua ei ole kukaan jakamassa. Jos yksinasuva joskus haluaa matkalle, hotellimaksu yhden hengen huoneista on melkein kahden hengen huoneen suuruinen.

Ruokaostoksista saa enemmän bonusta useamman henkilön taloudessa. Myös muita erilaisia paljous- ja keskittämisalennuksia löytyy. Ruotsalaisen huonekalufirman family-nimistä kanta-asiakaskorttia hakiessa yksinasumista ei tunnusteta asumismuodoksi, vaan vaihtoehdot ovat lasten ja puolison kanssa, kumppanin/puolison kanssa tai vanhempien luona. Yksinasujan valittavaksi jää kohta muu. Tämä siitä huolimatta, että yli 40 prosenttia kotitalouksista on yhden hengen talouksia.

Yksinasuva maksaa vuodessa helposti tuhansia euroja, jopa lähes kymmenentuhatta euroa, enemmän kuin kahden tulonsaajan talouksissa elävät. Paitsi edellä mainitut suuremmat menoerät myös väliinputoaminen erilaisissa tulonsiirroissa kuten kotitalousvähennyksissä ja asuntolainoissa sekä syrjintä asuntomarkkinoilla vaikuttavat siihen, että ihan keskituloisetkin suomalaiset yksinasuvat saattavat elää köyhyydessä.

Tämä kaikki tekee yksinasumisesta vaikeaa. Vielä vähän aikaa sitten lakiimme oli näkyvästi kirjattu erilainen kohtelu yksinasuvien työttömien ja kotihoidon palvelumaksujen kohdalla verrattuna pariskuntiin tai perheellisiin. Elämme yhteiskunnassa, joka perustuu vahvasti ajatukseen kahdesta hyvin toimeentulevasta tulonsaajasta talouden perusyksikkönä. Onneksi ensimmäisiä askeleita kohti monimuotoisempaa yhteiskuntakuvaa on vihdoin alettu ottaa. Mutta vielä on paljon tehtävää.

Titsu

Mainokset

Tyhjä koti, hiljaiset hetket ja hellyydetön arki – miksi joku haluaa olla yksin?

Maaret Kallio kirjoitti Helsingin Sanomissa (9.1.2014) lapsiperheen arjesta http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1420605382924. Tämä kirjoitus perustuu Kallion tekstiin, mutta on mukailtu yksinasuvan näkökulmasta kertovaksi. Kallio antoi luvan hyödyntää ja lainata hänen tekstiään tässä kirjoituksessa.

Yksinasuvan arki voi olla tavallisen tylsää. Mutta on siinä silti puolensa.

Sunnuntai-illan pahimmassa angstissa kyseenalaistan koko yksinasuvan elämän merkityksen. Miksi ihminen tahtoo väen vängällä olla yksin, kun tuloksena on vain pitkiä työpäiviä, tyhjä koti ja elämä ilman läheisyyttä, hellyyttä ja huolenpitoa.

Mutta kuluu vain silmänräpäys, kun raahaudun töistä väsyneenä kotiin. Kodissa on hiljaista, kun tulen sisään. Koira tulee vastaan ilahtuneena, kuten aina. Siirryn keittiöön purkamaan kauppakassia. Rupean laittamaan porkkanasosekeittoa väsyneenä, kaikessa rauhassa. Perjantai-iltana katson hyvän elokuvan kotona. Se saa minut kyyneliin. Viikonloppuna tapaan hyvää ystävää ja nauramme arkisille kommelluksille.

Sunnuntaiaamuna keitän kahvia, luen Hesaria, kuuntelen radiota, kiireettömästi. Ulkona paistaa aurinko. Tänään voisi vaikka lähteä pidemmälle kävelylle jonnekin meren rantaan. Mieleni täyttää kiitollisuus elämän pienistä onnen hetkistä ja hyvistä ihmisistä ympärilläni.

Yksinasuvan elämä on tasapaksun arkista ja tylsääkin. Erilaista kuin tv-sarja Sinkkuelämässä. Arkisia pyjamapäiviä, itselle tehty ateria, flunssaisena yksin sairastelua. Kaukana drinkkibaarien hohdokkuudesta ja vauhdikkaista lomaseikkailuista.

Ei voimakasta vihaa, eikä niin helisevää rakkautta. Ei suukkoja, halauksia, liikuttavia rakkaudentunnustuksia. Mutta ei myöskään riitoja, hermojen kiristelyä, ärhentelyä eikä pinnan venymistä. Parhaimmillaan se on ihan hyvää arkea.

On ihmisiä, jotka nauttivat perhe-elämästä ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästä. Toisessa ääripäässä ovat erakot, jotka nauttivasta yksin olemisesta. Suurin osa meistä taitaa sijoittua johonkin tuohon välille. Kun on valtaosan ajasta muiden seurassa, oma aika tuntuu ylellisyydeltä, ja päinvastoin.

Joku haluaa omaa verta ja lihaa olevan ihmeen, tuon pienen ihmisen, jossa on niin paljon tuttua ja niin paljon uutta. Oman persoonansa, mutta silti minun perimäni tuotoksen. Suuren rakkauden, joka kumpuaa tuota olentoa kohti.

Joku toinen haluaa ehkä pelastaa maailmaa, auttaa huono-osaisia, rakastaa lähimmäistä, löytää tarkoituksensa muiden elämän parantamisesta tai suojella luontoa, eläimiä tai planeettaamme.

Jokaisella meillä on tapamme rakastaa ja tulla rakastetuksi, välittää ja koettaa olla merkityksellisiä. Löytää tarkoituksensa. Tulee hetkiä, kun kyllästymme elämäämme, olemme väsyneitä, valitamme pikkuasioista. Se on inhimillistä. Niin kauan kuin osaamme sen jälkeen aika ajoin palauttaa mieliin elämän ainutkertaisuuden ja ainutlaatuisuuden.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, sanotaan vanhassa suomalaisessa iskelmässä. Jokainen elämän hetki ei varmasti ole juhlaa, iloa eikä onnea, mutta ihanaa on, kun ihminen löytää oma polkunsa ja sisäisen rauhan. Sillä elämä on tässä ja nyt. Tämä lahja, X määrä päiviä, joita meille jokaiselle on annettu.

Joten tänäkin aamuna: sotkuinen kenkäläjä eteisessä, haiseva tiskirätti, villakoirat sängyn alla, massiiviset silmäpussit, litisevä loska, ylitäysi työpäivä ja ärsyttävästi kurainen koira. Ongelmia, jotka menevät aina ohi ja joihin voin itse olla vaikuttamassa.

Kevyt huokaus. Kaikki on aika hemmetin hyvin.

Yksin eläjä ei voi olla onnellinen

HS kirjoitti 16.10.2014 vapaaehtoisesti yksin elävistä http://www.hs.fi/elama/a1413341843803

Myönteistä oli, että aiheesta kirjoitetaan. Sen sijaan mukaan oli päässyt jälleen roppakaupalla stigmatisointia, ja ihan alan ammattilaisen suusta.

Väestöliiton erityisasiantuntija Maaret Kallio kertoo, että sinkkuutta pidetään yleensä väliaikaisena elämänvaiheena. ”Halu toisen kanssa elämiseen on koodattu ihmiseen, ja siksi suurin osa ihmisistä haluaa suhteeseen. Jo vauva hakee yhteyttä vanhempaan, ja se selittää myös ihmisen kaipuuta parisuhteeseen”, Kallio sanoo.

Kallion mukaan halu olla yksin voi olla myös opittua. ”Jos lapsi on kasvatettu niin, ettei hän ole saanut turvautua kenenkään, vaan on pitänyt olla reipas, ei aikuisenakaan osaa olla riippuvainen toisesta. Vaikka riippuvuus on taito, se nähdään yksilöllisyyttä ihailevassa kulttuurissa heikkoutena”, Kallio sanoo.

Myös se, miten ihminen kokee itsensä, vaikuttaa kuulemma ajatuksiin parisuhteesta. Jos ei usko kelpaavansa kenellekään, ei edes yritä löytää kumppania. Ja vielä:

”Jos sydän on särkynyt ja on jäänyt traumaattisia kokemuksia parisuhteesta, ihminen on saattanut menettää uskonsa siihen, että on olemassa kelvollisia kumppaneita”, sanoo myös sinänsä analyyttisemmin asiaa kommentoinut Osmo Kontula.

Kautta historian yksin elävät ovat saaneet kohdata yleistyksiä ja leimaamista. Heitä on pidetty kranttuina, itsekkäinä, tunteettomina, katkerina ja pettyneinä tai muuten vain onnettomina ihmispoloina.

Sillä jotain vikaahan siinä täytyy olla.

Eihän se ole normaalia.

Haluta elää yksin.

Yksin elämisestä on alettu puhumaan julkisuudessa enemmän vasta viimeisten vuosien aikana. Kallio puhuu sinkkuudesta välivaiheena. Joillekin se kenties on sitä. Kyseinen määritelmä luo kuitenkin kuvan siitä, että sinkkuus ei ole tavoiteltavaa, oikeaa elämää vaan jotakin josta on päästävä eroon. Yhtä lailla voisi sanoa, että parisuhde on nykyisin välivaihe. Ennen yksin eläminen liitettiin nuoruuteen ja vanhuuteen, ja välissä oltiin naimisissa, kunnes puoliso otti ja lähti – siis tuonpuoleiseen. Nykyisin kirjo on aika lailla laajempi. Yhä useampi elää aikuisuudessaan jaksoja yksin ja jaksoja parisuhteessa. Nämä jaksot saattavat olla hyviä tai huonona siitä riippumatta kuuluuko niihin parisuhde vai ei. On eronneita, yksinhuoltajia, etävanhempia, avoliitossa eläviä, seurustelevia, mutta erillään asuvia jne. Ja sitten on ihmisiä, jotka elävät yksin syystä tai toisesta.

Ei liene uutinen, että ennen erottiin vähemmän, koska se ei ollut taloudellisesti mahdollista. Halu toiseen ihmiseen on Kallion mukaan geeneissä. Mutta mitä halulla toiseen ihmiseen tarkoitetaan? Jos puhutaan siitä, että ihminen tarvitsee yhteisöllisyyttä, rakkautta, läheisyyttä ja seksiä, niin kyllä – näitä voi varmastikin pitää edelleen eräänlaisina perustarpeina useimmilla ihmisillä. Sen sijaan seksuaalisen ja taloudellisen vapautumisen myötä enää ei välttämättä odoteta, että nämä kaikki saataisiin samasta osoitteesta – siis perheestä ja parisuhteesta.

Ihminen voi olla osa työyhteisöä tai jotain muuta yhteisöä. Ihminen voi kokea rakkauden ja läheisyyden tunteita sukulaisten lapsia, ystäviä, eläimiä tai joitakin muita ihmisiä tai ihmiskuntaa kohtaan. Ja seksiä voi saada muualtakin kuin parisuhteesta.

Joitakin ihmisiä tuntuu ärsyttävän ajatus, että joku saisi tämän kaiken näin eri osoitteista. Tai se ei muuten tunnu moraalisesti oikealta, varsinkaan seksuaalimoraalisesti. Pitäisikö yksin elävän kärsiä vain siksi, että ei ole kumppania? Eikö se olisi aika julma ajatus? Yksineläjiä kutsutaan individualisteiksi. Mutta usein yksineläjä saattaa ollakin se, jolla on laaja sosiaalinen verkosto, ja jolla riittää mielenkiintoa ympäröivään yhteiskuntaan.

Ihmiset ovat erilaisia myös näissä tarpeissaan. Ei voida sanoa, että kaikki tarvitsevat yhtä lailla rakkauden, yhteisöllisyyden ja seksuaalisuuden kokemuksia. Jos halutaan ruveta diagnosoimaan niin tokihan aina voi löytää nimiä ja selityksiä asioille. Ihminen voi olla eristäytyvä tai estynyt persoonallisuudeltaan tai aseksuaali. Tai sitten yksinkertaisesti introvertti. Erakkoluonteinen. Yltiösosiaalisuutta vaativassa ajassa sitä ei vain tahdota aina hyväksyä tai ymmärtää.

Sitten vielä riippuvuus-näkökulma. Kallio ajattelee, että yksin elävä ei uskalla olla riippuvainen toisista ihmisistä. Hän on ehkä vahvuuteen sairastunut ja yksilökeskeinen. Meidän kulttuurissa kun ihannoidaan itsenäisyyttä. Jostain syystä en kuitenkaan ole huomannut, että yksin elämistä ihannoitaisiin. Perhe- ja parisuhdenormi elää vahvassa ja sanoisin, että on pikemminkin aika rohkeaa vastustaa sosiaalisia paineita ja toimia eri tavalla. Sen voisi ajatella jopa kertovan hyvästä itsetuntemuksesta. Että tietää mitä itse haluaa ympäristöstä huolimatta ja uskaltaa tehdä, mitä itse kokee oikeaksi.

Toisaalta sitten yksineläjän voidaan olettaa olevan niin traumatisoitunut ja kyynistynyt, että ei usko itsensä kelpaavan tai usko, että sopivia kumppaneita on olemassa. Siis aivan terapian tarpeessa oleva tapaus. Mitäs jos ihminen yksinkertaisesti vain huomaakin, ettei parisuhde ole häntä varten? Se voi olla aikuisen ihmisen kypsä ratkaisu elämänkokemustensa myötä.

Erilaisista näkökulmistahan tässä on kyse. Varmasti on ihmisiä, joiden elämänkokemukset ovat vaikuttaneet siihen, että he ovat päätyneet niihin valintoihin, mihin ovat päätyneet. Eikö meille kaikille käy niin? Niin yksin eläjällä kuin parisuhteessa olevalla voi olla pelkoja ja traumoja. Yksinäinen voi olla yksin elävä tai parisuhteessa oleva. Se, mitä ihmettelen, ovat nämä negatiiviset olettamukset yksin eläjistä ja yksin elämisen patologisointi. Mitä jos parisuhteessa olevaa analysoitaisiin näin? Sanottaisiin, että hän on riippuvainen, eikä uskalla elää omaa elämäänsä.

Kun yksin elävä sitten sanoo olevansa onnellinen, niin eikö tuo kokemus ole todellinen? Eikö hän vain tiedä paremmasta? Kuka joku toinen on sanomaan, että parisuhde ja perhe ovat ne, mitä sä tarvitset ja jotka tekee sut vasta aidosti ja oikeasti onnellisiksi.

Tämä kaikki herättää ajatuksen, kuinka tietoinen – vai onko tietoinen – ammattilainen on itse omista ennakkokäsityksistään ja olettamuksistaan.

On varmasti erilaisia sävyeroja ja syitä yksin elämisen vapaaehtoisuudessa. Osa yksinkertaisesti viihtyy yksin paremmin kuin parisuhteessa. Osa on eronnut, ja huomannut, että viihtyykin yksin. Osa viihtyy yksin, mutta ei ole täysin poissulkenut ajatusta parisuhteesta. Osa taas ei missään nimessä haluaisi elää yksin, mutta ei ole vaan löytänyt kumppania.

Yhteistä monille tuntemilleni tietoisesti yksin eläville on kuitenkin kolme asiaa: tarve omaan aikaan, taito nauttia omasta ajasta ja vapaudesta sekä usein myös uteliaisuus ja mielenkiinto erilaisia asioita ja ilmiöitä kohtaan maailmassa – olivatpa ne sitten taidetta, tiedettä, kutsumusammatti, politiikkaa, jokin intohimoinen harrastus tai vapaaehtoistyö.

Kautta historian on ollut henkilöitä, jotka ovat omistautuneet jollekin muulle asialle kuin perheen perustamiselle. Ennen sellainen oli äiti Teresa, nykyisin äiti Amma. Maailman parantaminen pienemmässäkin mittakaavassa voi olla jotakin, johon aika ei yksinkertaisesti riitä, jos on oma perhe hoidettavana.

Me ihmiset olemme erilaisia, ja erilaiset asiat tekevät meidät onnellisiksi. Loppukädessä onni syntyy usein pienistä asioista arjessa. Kuten eräs naimisissa oleva ystäväni yksin elämisestä ilmaisi: ”Voi myös johtua siitä että itekseen on mukava olla. Ei tarvi passuuttaa menojansa kenenkään toisen menojen kans, tavaraa ei ilmaannu eikä häivy (yleensä) ilman omaa osallisuutta asiaan, paikat on niinkuin ne laittaa.. Viikonloppuna valvot ja nukut niin myöhään kun haluat ja ohjelma on ite päätettävisä. Ei tarvi pakollisia vuodenaikavierailuja suorittaa appivanhemmille ja tapella kenen kotona ollaan joulu. Jännä että toiset tykkää niinki mutkattomasta elämästä.”

Titsu

Kannanotto palveluasumisen ja kohtihoidon asiakasmaksujen säädösvalmisteluun

Helsinki 16.1.2014

Työryhmän puheenjohtajalle

Vaadimme, että palveluasumisen ja kotihoidon asiakasmaksuissa otetaan huomioon yksinasuvien muita kotitalouksia korkeammat elinkustannukset. Asiakasmaksuista päätettäessä tulee noudattaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Mikäli asiakasmaksuissa on eroa riippuen kotitalouden koosta, kyse on syrjinnästä. Mikäli asiakasmaksuja koskevissa säädöksissä syrjitään yksinasuvia, perustelut on esitettävä selkeästi ja läpinäkyvästi.

Yksinasuvat ovat tilastollisesti köyhempiä kuin muut kotitaloudet. Yksinasuvan elinkustannukset ovat lähes puolitoistakertaiset kahden aikuisen kotitalouteen verrattuna. Yksinasuvilla on muuta väestöä enemmän terveysongelmia, eli he tarvitsevat enemmän palveluasumista ja kotihoidon palveluja. Yksinasuvilla ei myöskään välttämättä ole omaisia huolehtimassa arjen sujumisesta ja terveydestä, ja he joutuvat hankkimaan apua ulkopuolisilta palveluntarjoajilta.

Esimerkkilaskelma kotihoidon maksuista (1.1.2014 alkaen) 800 e kuukausituloilla:

Henkilömäärä Tulot Tuloraja Maksuprosentti Todelliset kustannukset
1 800 563 35 82.95
2 1600 1039 22 61.71

Taulukosta näkee, että yhden hengen taloudessa maksetaan samasta palvelusta 26 % enemmän kuin kahden hengen talouksissa henkilöä kohden. Lisäksi kotihoidon tukipalvelujen maksuissa (esim. kauppapalvelu, siivous, aterioiden kuljetusmaksut) yksinasuva saattaa maksaa saman summan, jonka kahden hengen taloudessa pystyvät jakamaan. Sen lisäksi, että tämä malli suosii kahden tai sitä useamman henkilön kotitalouksia, myös kotitalousvähennyksessä kahden hengen kotitaloudet voivat vähentää jäljellä jäävät kustannukset kaksinkertaisesti.

Voimme tarvittaessa tulla keskustelemaan yksinasuvien huomioimisesta päätöksenteossa. Jos työryhmän toiminnasta on saatavissa asiakirjoja tai muita julkisia tietoja, pyydämme ystävällisesti lähettämään ne alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Yhteistyöterveisin,

Helsingin Vasemmiston Yhden aikuisen taloudet -työryhmä                                                                                                        Nefertiti Malaty (pj.), Kaisa Huttunen, Anu Jäppinen                                                               helsingin.yhdenhengentaloudet@gmail.com

Lähteet:

  1. Eurostat, News Release, 4 March 2011, Women and men in the EU seen through figures

http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_PUBLIC/1-04032011-AP/EN/1-04032011-AP-EN.PDF

  1. Asukasbarometri 2010 http://www.ymparisto.fi/asukasbarometri
  2. Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus http://tilastokeskus.fi/til/asas/asas_2009-05-26_uut_001.html
  3. Kuluttajavirasto: Tarkkaa taloutta 2008 http://www.kuluttajavirasto.fi/File/89cfcec1-5007-434b-ba79-46b724c37b34/Tarkkaa+taloutta+.pdf
  4. Kaisla Joutsenniemi: Living Arrangements and Health, KTL, 2007 https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20325/livingar.pdf?sequence=1

Yksin elämisen sosiaalipsykologiaa

Suomen yksinelävät ry järjesti 27.9.2013 Turussa Yksinelävät palveluiden käyttäjinä –seminaarin, jonka pääluennoitsijana toimi Kalifornian yliopiston sosiaalipsykologian professori Bella DePaulo. DePaulon ensimmäisen luennon aiheena oli se, miten yksin eläminen vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan?

DePaulo käyttää yksinelävistä ja -asuvista termiä sinkku (single), joka käsittää sekä ”juridiset sinkut” eli ihmiset, jotka eivät ole avioliitossa, että ”sosiaaliset sinkut” eli ihmiset jotka eivät elä parisuhteessa. Juridinen sinkkuus on merkittävä asia siinä mielessä, että usein laillisen avioliiton ulkopuolella eläminen saattaa merkitä samalla erilaisten yhteiskunnallisten etuuksien ja turvaverkkojen ulkopuolelle jäämistä. Sosiaalinen sinkkuus taas liittyy usein siihen, miten ihminen nähdään ja kuinka häntä kohdellaan. Esimerkiksi yksinasuvaa parisuhteen ulkopuolella elävää kohdellaan eri tavalla kuin yksinasuvaa henkilöä, joka elää parisuhteessa. Parisuhteessa elävä ”juridisesti sinkku” saattaa esimerkiksi saada enemmän kutsuja erilaisiin illanviettoihin kuin ”pariton” sinkku.

DePaulon kertoi, että seuraavanlaiset kokemukset toistuivat usein hänen sinkkujen kanssa käymissään keskusteluissa:

  • Hyvin ystävät olivat alkaneet seurustella/menneet naimisiin, näiden yhteydenpito sinkkujen kanssa väheni ja nämä alkoivat seurustella enemmän toisten pariskuntien kanssa.
  • Yleensä yksinelävä oli sisaruksista se, joka joutui hoitamaan sairaita vanhempiaan. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että heidän olin parisuhteessa eläviä sisaruksiaan vaikeampi jäädä pois palkkatöistä, koska kotitaloudessa ei ollut toista ansaitsevaa ihmistä.
  • Kaupoissa myytävät suurpakkaukset harmittivat yksineläviä samoin kuin se, että pariskunnille ja perheille tarjotaan usein monenlaisia alennuksia, kun taas sinkku joutuu maksamaan aina täyden hinnan (tai joskus jopa lisähinnan, esim. matkat).
  • Sinkkujen odotetaan ostavan hääparille kalliin lahjan, vaikka pariskunnan kotitaloudessa on kaksi ansaitsevaa ja sinkkutaloudessa vaan yksi. Sinkuille ei ole olemassa mitään juhlia, jossa hän voisi saada arvokkaita lahjoja.
  • Poliitikot puhuvat aina avioliitosta ja perheistä, mutta eivät koskaan yksinasuvista ja yksinelävistä. Myös elokuvat ja tv-sarjat keskittyvät aina pariskuntiin. Jos sinkuista tehdään ohjelmaa, siinä ollaan kiinnostuneita vain siitä, kuinka sinkku löytää ”sen oikean” ja pääsee naimisiin.
  • Yleensä ajatellaan, että jos olet sinkku, sinussa täytyy olla jotain vikaa. Koskaan ei ajatella että ihminen saattaa olla vapaaehtoisesti valinnut sinkkuuden tai pitää sinkkuna olemisesta.

DePaulon mukaan kaikki edelliset ovat esimerkkejä singlismistä eli erilaisista tavoista, kuinka sinkkuja luokitellaan, leimataan, vähätellään ja syrjitään. Jotkut syrjimiseen liittyvät asiat ovat pieniä, mutta osa niistä on suuria ja tärkeitä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä, miten USA:ssa syrjitään sinkkuja. Valitettavasti Suomessa on samanlaisia käytäntöjä:

  • Tutkimusten mukaan pariskunnille vuokrataan mieluummin asunto kuin sinkulle. Erityisesti miespuolisten sinkkujen on vaikea saada asuntoa.
  • Useiden tutkimusten mukaan naimisissa olevat miehet tienaavat enemmän kuin sinkkumiehet. Näin on, vaikka kaikilla muilta ominaisuuksiltaan paitsi aviosäätystatukseltaan miehet olisivat keskenään yhtä päteviä.
  • Tutkimusten mukaan potilaille, joilla on omaisia ympärillä, annetaan parempaa hoitoa kuin niille, joilla näitä omaisia ei ole.
  • Vuoden 2001 9/11-terrori-iskujen jälkeen USA:ssa menehtyneiden puolisoille maksettiin 50 000 dollaria. Sinkun elämällä ei ollut arvoa: menehtyneen sinkun vanhemmille, sisaruksille tai ystäville ei maksettu mitään.
  • Lain mukaan USA:ssa työntekijä voi olla poissa töistä hoitamassa lapsiaan tai puolisojaan heidän sairastuttuaan tai jouduttua onnettomuuteen. Sinkut eivät voi olla poissa töistä hoitamassa jotain heille tärkeää henkilöä, kuten sisarusta tai läheistä ystävää. Myöskään sinkun läheiset eivät voi olla poissa töistä hoitamassa sinkkua.
  • Sinkut maksavat enemmän tuloveroja kuin avioparit, jotka voivat tehdä yhdessä vähennyksiä tuloveroistaan. Sinkut myös maksavat enemmän kiinteistöveroa.
  • Kun naimisissa oleva ihminen kuolee, hänen ansaitsemansa eläke menee hänen puolisolleen. Sinkkujen keräämä eläke jää järjestelmään eivätkä he voi määrätä tälle ottajaa. Kukaan ei myöskään voi määrätä sinkulle eläkettään, joka on jää jäljelle hänen kuoltuaan.
  • USAssa maksetaan hautausavustusta kuolleen henkilön hautaukseen, jos hän on naimisissa. Jos kuollut on sinkku, hallitus ei maksa mitään tästä.

DePaulo antoi luennossaan myös monia esimerkkejä siitä, missä asioissa sinkut eivät eroa pariskunnista, vaikka usein niin oletetaan. Esimerkiksi keskimääräisessä onnellisuudessa ei ole eroja pariskuntien ja sinkkujen välillä. Tutkimusten mukaan se, että sinkut olisivat eristäytyneitä ja pariskunnat sosiaalisia, on myös myytti. Yhdessä asiassa sinkut kuitenkin pärjäävät keskimäärin naimisissa olevia huonommin: taloudessa.  Tutkimusten mukaan esimerkiksi eläkeikää lähestyvät naimisissa olevat amerikkalaisnaiset pärjäävät taloudellisesti kaikista amerikkalaisnaisista parhaiten ja heillä on eniten omaisuutta. Eronneet naiset tulevat seuraavana. Kaikista huonoiten taas pärjäsivät ne naiset, jotka ovat eläneet koko elämänsä sinkkuina: He eivät ole koskaan pystyneet jakamaan elinkustannuksiaan toisen kanssa eivätkä käyttämään hyväksi erilaisia pariskunnille suotuja etuuksia.

Toisin sanoen talouden suhteen kaikki sinkut ovat pariskuntia heikommassa asemassa. Sinkut ovat kuitenkin keskenään erilaisia. DePaolo on jakanut sinkut ns. ”haavoittuviin sinkkuihin” ja ”vahvoihin sinkkuihin”. Haavoittuvat sinkut ovat niitä, jotka kärsivät kaikenlaisesta negatiivisista määrittelyistä ja syrjinnästä, ja kokevat alemmuuden tunnetta. Usein he myös kokevat eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Vahvat sinkut puolestaan elävät kaikesta luokittelusta ja vähättelystä huolimatta täyttä, tuottavaa ja onnellista elämää. Usein heillä saattaa olla jopa pariskuntia laajempi ystäväpiiri ja heille työn mielekkyys voi olla todella tärkeää elämässä. Nämä sinkut ovat usein myös monilahjakkaampia kuin parisuhteessa elävät, koska heidän kotitaloudessaan ei ole minkäänlaista työnjaosta syntynyttä erikoistumista.

Luennon lopuksi DePaulo kysyi: Miten yhteiskunta on valmistunut siihen, että tulevaisuudessa sinkkujen määrä tulee kasvamaan entisestään? Onko yhteiskunnassa tarpeeksi sopivia asuntoja sinkuille ja ovatko nämä tarpeeksi edullisia? Onko yhteiskunta valmistunut auttamaan ikääntyviä tai sairastuneita sinkkuja? Miten yhteiskunta on ottanut huomioon sen, että sinkkutalous on kahden aikuisen kotitaloutta haavoittuvaisempi taloudellisesti esimerkiksi työttömyyden sattuessa?

DePaulo huomautti luennon lopuksi myös, että sinkkujen vähättelyn ja syrjinnän lopettaminen ei ole hyväksi ainoastaan sinkuille vaan myös pariskunnille. Ihmisiä ei enää ”pakottaisi” yhteen se, että nämä pelkäisivät yksinäisyyttä tai yksin elämiseen liitettyjä kielteisiä mielikuvia, vaan ihmiset voisivat elää itselleen sopivammalla tavalla. Lisäisin tähän, että ihmisten ei myöskään tarvitsisi elää taloudellista tai sosiaalisista syistä ns. perhehelveteissä, jos yhteiskunta olisi rakentunut niin, että myös yhden aikuisen kotitalouksilla olisi mahdollista elää taloudellisesti turvattua elämää ja yksin eläminen oli sosiaalisesti hyväksyttävämpää.

Kaisa

Erakkous on outoa

Minä viihdyn yksin. Harvinaisen hyvin. Älkää ymmärtäkö väärin. Arvostan hyviä ihmissuhteita, ne ovat mielestäni kaiken a ja o. Elämässä ei ole mitään arvokkaampaa kuin ihanat ystävät, välittävä perhe tai rakkaus ylipäänsä. Ja olen onnekas, koska minulla on noita asioita. Siitä huolimatta valitsen usein oman ajan muiden kanssa hengailun sijaan.

Olen ollut leffassa yksin. Baarissa, keikalla, ravintolassa. Hardcoreinta osastoa edustaa yksin matkustaminen. Jouluna yksin oleminen. Kesälomalla annan itselleni lomaa myös ihmissuhteista. On ihana tuijottaa merta, vaipua omiin ajatuksiinsa ja pysähtyä. Siihen ei ole arjessa aikaa.

On tilanteita, joissa yksin oleminen ja liikkuminen on yleisesti hyväksyttyä. Kirjastoon voi mennä yksin, kaupungille ostoksille voi mennä yksin, jumppaan voi mennä yksin. Henkilökohtaisesti inhoan shoppailua, joten sen “nautinnon” pitkittäminen hengaamalla kaupoissa jonkun muun kanssa on kuin suurinta painajaista. En myöskään ollenkaan viihdy puhelimessa, vaikka sukupuoleni perusteella minun pitäisi ilmeisesti rakastaa puhelimessa juoruilua. Siksipä en tee noita asioita.

Joskus tuntuu siltä, että yksin olemisen vs. seurallisuuden suhde vaihtelee yksilöllisesti huomattavasti. Joku ei koskaan haluaisi olla yksin. Toinen pakottaa itsensä puoliväkisin olemaan edes joskus seurallinen. Olen todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Epäsosiaalisuuttani yritän selittää sillä, että työssäni keskustelen käytännössä lähes koko työajan, 8 tuntia päivässä. Jos en asiakkaiden, niin työkavereideni kanssa. Tutustun työssäni keskimäärin sataan uuteen ihmiseen vuodessa. Syvällisesti. Ihme, että vapaa-ajalla ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin?

Kun tapaan ihmisiä, haluan aidosti tavata heidät ja olla läsnä. Jos tapaan vain velvollisuuden tunteesta, olen itselleni ja muille kiukkuinen, eikä se ole oikein ketään kohtaan.

On vain yksi aika, jolloin en missään nimessä halua olla yksin. Se on juhannus Helsingissä. Silloin tunnen itseni yksinäiseksi.

Titsu

Mitä sä siellä yksin teet?

Olen muuttamassa maalle. Väliaikaisesti vaan. Haluan hieman rauhaa. Haluan tuijottaa varsinasuomalaista kulttuurimaisemaa, kävellä metsissä ja kokea olevani enemmän osa luontoa. Kuulostaa haihattelulta. Tai vielä pahempaa; elitistiseltä leppoistelulta. Suurin syy on kuitenkin talous. Asun tulevan syystalvikevätkesäkauden vuokralla talossa, jossa on hieman mukavuuksia ja sitten niitä hieman myös puuttuu. Tilaa on ja pihaa on ja monenlaista metsää ihan siinä silmän äärellä. Maksan asumisestani kaikkine kuluineen vain murto-osan siitä, mitä asuminen Helsingissä maksaa. Oman kaksioni vuokraamalla helpotin kahden opiskelijanaisen asunto-ongelmaa vuokravoittoa tavoittelematta.

Asia on siis moitteettomalla tolalla. Ei suinkaan. Olen viimeisen kuukauden aikana oppinut, että yksinasuva – etenkään yksinasuva nainen – ei voi muuttaa maalle ilman, että jokaisella on oikeus kertoa asiasta mielipiteensä. Usein tuo mielipide pyrkii varoittelemaan, esittämään tulevia uhkia, huolestumaan tai muuten vaan ihmettelemään.  Onneksi ei aina. Moni ystävä ja tuttava on onnitellut, kannustanut ja motivoinut. Ja hämmästyksekseni yhtä moni on ilmaissut suurta ihailua asiasta. Että kylsäoot rohkee…

Saamani ohjeistuksen mukaan pahimpia uhkia ovat nurkissa vaanivat pedot – sudethan eivät nuku talviunta. Eivätkä ilvekset. Paikalle saapuvat aseistetut murtovarkaat on myös yleinen ja monen mielestä mitä ilmeisin syy pelätä aamusta iltaan ja etenkin yöllä. Entäs sähkökatkos. Lumen tulo. Lumen sulaminen. Sairauskohtaus. Vammautuminen. Sairastuminen. Erakoituminen. Depressio. Onnettomuus. Jokin yli- tai aliluonnollinen ilmiö. Pimeys.

Toivon vimmatusti, että olen väärässä kun väitän seuraavaa:

– Jos maalle olisi muuttamassa pariskunta, se olisi viisasta, suloista ja herättäisi plusemootioita. Että on ne  niin rakastuneita. Vieläkin.

– Jos maalle muuttaisi yksinasuva mies, se olisi ihan normia – miehethän nyt tapaavat olla rohkeita.

Heitä eivät uhkaa yli- tai aliluonnolliset asiat, eivät aseistetut murtovarkaat eikä pimeys. Mies pilkkoo klapit, sytyttää tulet, luo lumet ja samoilee metsässä tuntematta jatkuvaa petouhkaa. Erakkohan mies on jo luonnostaan. Tuntee tähtikuviot ja osaa lukea luontoa. Ja miehellä on turvanaan Sveitsin armeijan linkkuveitsi, pullo kossua ja taskulamppu. Nainen lipittää viiniä kynttilänvalossa ja katselee ikkunasta kun nietokset peittävät ensin polut sitten ovet ja hautaavat lopulta koko talon alleen. Juuri ennen kuin vesiputket ovat lopullisesti jäätyneet.

Jokainen, joka on jaksanut lukea tähän asti tietää, mitä uhkia esittävät kamraatit tarjoavat ratkaisuksi. Totta. maallahan on paljon vaimottomia isäntämiehiä, tilallisia, metsästäjiä ja kaikenlaisia itseään etsiviä po(i)kamiehiä. Että nappaat sieltä jonkun isännäntyyppisen itsellesi. Ja sitten on huoli poissa ja kaikilla hyvä mieli. Ei pärjännyt nainen maalla yksin. Miehen otti.

Koska haluan lievittää ympäröivien ihmisten huolikuormaa, kerron seuraavaa. Olen tutustunut naapuritalojen Teijoon, Anneen, Ullaan, Raimoon, Harriin ja Kaisaan. Yhtään petoa ei ole pihamaalla kuljeksinut, jollei paarmoja lasketa. Harri toimittaa polttopuut ja tekee lumityöt huussille asti ja hiekoittaa pihatien. Harrilla on pyssyjä, joten hän puolustanee minua kaikelta sellaiselta, joka normiluotiin pysähtyy. Yli- ja aliluonnolliseen en usko. Talossa on sähköt ja ukkosenjohdatin. Ja talossa asui vuodesta 1936 Aune aina 92-vuotiaaksi asti (HUOM! koki luonnollisen kuoleman).

Ja minä, Annis 50-v, teen ihan samoja asioita sateen sattuessa kuin kaupunki-ihmiset. Kudon, ompelen, virkkaan, luen, kuuntelen musiikkia, katson televisiota ja roikun netissä. Tapaan kavereita. Itken ja nauran, suren ja iloitsen. Vittuunnun ja annan vitutuksen laueta. Ihan yhtä yksin ja itsellisesti tai yksin ja yksinäisesti kuin kotikaupungin Kalliossa.

Annis

PS Ampiainen pisti minua äsken Hakaniemen torilla.

Yksi vakuutus vakavan sairauden varalle, olkaa hyvä!

Vakuutusyhtiön edustaja on kutsunut minut tapaamiseen. Hän laskee laskimella, mitä tapahtuu, jos sairastun vakavasti, ja jään sairauspäivärahalle. Hän näyttää laskelman lopputuloksen. Katson summaa epäuskoisena. Tuollako pitäisi pärjätä? Kun nytkin luottokorttivelkakierteestä tuntuu niin vaikealta päästä eroon. Mitä minulle tapahtuisi? Auttaisiko sossu? Joutuisinko luopumaan ihanasta vuokra-asunnostani? Joutuisinko taas muuttamaan? Mihin muuttaisin? Saisinko asunnon? Velkaantuisinko? Menettäisinkö luottotietoni? Pysyisinkö järjissäni? Vakuutusyhtiön edustaja peesaa mukana. Kyllä nyt kannattaisi ottaa tällainen vakuutus. Sitä ei koskaan tiedä. Julkinen terveydenhuoltokaan ei vedä. Ei kannata jäädä kotiin miettimään, sitten se asian hoitaminen jää. Sanon kuitenkin kiitos ei, ja hän lupaa soittaa parin viikon kuluttua.

Kotona tarkistan Kelan sivuilta sairauspäivärahakorvauksen suuruuden. Edustaja ei ollut puhunut ihan totta. En silti aio ottaa vakuutusta. Ainakaan nyt. Mutta kauhuskenaariot hän onnistui saamaan päähäni. Tunnen itseni typeräksi ja naiiviksi, etten ole ajatellut asiaa aiemmin. Vaikka kyseessä olisi lyhyempikin sairausloma, saattaisin joutua suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Pahimmalta tuntuisi luopua kodista. Koti on niitä harvoja turvallisuutta tuovia asioita nykymaailmassa. Terveys. Sitä ei osaa arvostaa ennen kuin sen menettää, sanotaan. Haaveilen maailmasta, jossa ei tarvitsisi pelätä, että elämä on venäläistä rulettia, jos ei olekaan aina niin terve ja vahva.

Titsu

Reportaasi ”Haaste vai mahdollisuus? Katse yksineläviin” -seminaarista 24.4.2013

Keskiviikkona 24.4.2013 pidettiin eduskunnan kansalaisinfossa keskustalaistaustaisen Kerttu-verkoston organisoima seminaari otsikolla ”Haaste vai mahdollisuus? Katse yksineläviin”. Tilaisuuden avasivat Kerttujen puheenjohtaja Hanne Laasonen ja Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko.

Saarikko painotti avauspuheessaan sitä, että perhekeskeisistä arvoistaan huolimatta myös Keskustan olisi aika tunnustaa se tosiasia, että maassamme asuu valtava yksinelävien joukko ja lähteä sen enempää arvottamatta parantamaan yksinelävien yhteiskunnallista asemaa Suomessa.

Tilaisuuden ensimmäinen kutsuttu luennoitsija, Euroopan historian professori ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Laura Kolbe, piti historiallisen katsauksen yksinelävien asemaan otsikolla ”Yhteiskunnal- linen muutos ja yksinelävien asema”. Kolben mukaan yksin elämisen historia kytkeytyy voimakkaasti kaupunkilaiseen elämänmuotoon: 1830-luvun ylioppilaat sekä maaseudulta kaupunkiin tulleet palvelijattaret ja tehdastytöt olivat varhaisia suomalaisia yksineläviä. Kolben mukaan näitä ihmisiä ei kuitenkaan pidetty ”perheettöminä”, mitä nykypäivän yksineläviä usein pidetään. Entisaikaan kotitalouksiin kuului hyvin monenlaista väkeä, piiat ja rengit mukaan lukien. Ydinperheajattelu tuli Suomeen oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen kun yhteiskunnassa alkoi olla sosiaalipoliittista tilausta lasten hankinnalle. Kuten yleisöstä muistutettiin, tätä ennen yksinasuvia oli kuitenkin ”rangaistu” elintavastaan ja lapsettomuudestaan: Suomessa vuodesta 1935 lähtien yli 24-vuotiaat naimattomat ja lapsettomat kansalaiset joutuivat maksamaan niin sanottua vanhanpojan ja -piian veroa 3-6 % tuloistaan. Tämä laki poistui vasta vuonna 1975 henkilöverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Saarikon ohella myös Kolbe korosti puheessaan sitä, että Keskustan olisi aktivoiduttava tässä asiassa samalla tapaa kun Vasemmisto ja Vihreät ovat jo tehneet, sillä pelkästään Helsingissä asuu tälle hetkellä 150 000 yksinasuvaa. Kolben toi puheessaan esiin myös sen, että Helsingin asuntotarjonta ei pysty mitenkään tällä hetkellä vastaamaan yksinelävien korkeaa määrää, koska pieniä yksiöitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Kolbe myös painotti puheessaan sitä tärkeää asiaa, että myös yksinelävät kaipaavat tilaa ympärilleen. Kaikki yksinelävät eivät elä tai halua elää yksiöissä.

Kolbe muistutti puheessaan myös siitä, että jokaisessa suvussa on ollut omat yksinelävänsä, eikä heidän kohtalonsa ole aina ollut mitenkään onnetonta. Kolben mielestä olisikin tarpeellista purkaa yksin elämiseen automaattisesti liitettyä ongelmakeskeistä ajattelua, sillä nykypäivänä on siinä mielessä helppo olla yksinelävä, yksineläviin suuntautuva moralisointi on vähentynyt. Kolbe muistutti puheessaan myös siitä, että jokaisessa suvussa on ollut omat yksinelävänsä, eikä heidän kohtalonsa ole aina ollut mitenkään onnetonta. Kolben mielestä olisikin tarpeellista purkaa yksin elämiseen automaattisesti liitettyä ongelmakeskeistä ajattelua, sillä nykypäivänä on siinä mielessä helppo olla yksinelävä, ETTÄ yksineläviin suuntautuva moralisointi on vähentynyt.

Kolben esitystä seuranneissa yleisöpuheenvuoroissa tuli kuitenkin esille, että yksinelävien elämänvalintaa moralisoidaan yhä yhteiskunnassa: nuoria naimattomia pommitetaan kysymyksillä puolison hankinnasta ja eronneita saatetaan edelleenkin syrjiä sekä lähipiirissä että pienemmällä paikkakunnalla avioeron vuoksi. Puheenvuoroissa painotettiin myös sitä, että yksinelämistä ei voida pitää vain ohimenevänä, opiskeluelämään, leskeksi jäämistä tai avioeroa seuraavana vaiheena vaan se saattaa jollakin olla koko elämän mittaista. Syitä tähän on turha lähteä miettimään, mutta ihmisten elintasoon tällä on usein merkitystä ja siksi se on merkittävää.

Kolben jälkeen lehterille saapui Suomen Yksinelävät ry:n perustaja ja diakoni Raija Eeva. Hänen puheensa oli otsikoitu: ”Näkyvät vai näkymättömät – yksinelävät nyky-yhteiskunnassa”. Eevan esitys sisälsi valtavasti sekä tilastotietoa suomalaisista yksinelävistä että kokemusta hänen omasta vuosikymmeniä jatkuneesta diakoniatyöstään yksinelävien parissa. Ilman epäilystäkään voidaan sanoa, että Raija Eeva kyllä tuntee suomalaisten yksinelävien tilanteen parhaiten Suomessa. Suomi onkin tilastoissa toisella sijalla Euroopan ”yksineläväisinpänä kansana”. Vain Ruotsissa yhden hengen kotitalouksia on Suomea enemmän. Raija Eeva kuitenkin moitti sitä, että yksinelävistä on tehty hävyttömän vähän tutkimuksia ja tämä on myös yksi syy siihen, että yksineläviä ei tunnusteta politiikassa.

Eevan korosti puheenvuorossaan myös sitä, että yksinelävät on Suomen suurin vähemmistö: 25 % suomalaisista aikuisista asuu yksin. Yksin elämiseen liittyy myös suuri köyhyysriski, joka johtuu korkeista elinkustannuksista. 31 % yksinelävistä elää tällä hetkellä alle minimitoimentulon. Lisäksi esimerkiksi Helsingissä 76 % toimeentuloasiakkaista on yksinasuvia. Onkin laskettu, että pariskunnan euro on yksinelävien 27 senttiä juuri näiden yksinelävien korkeiden elinkustannusten vuoksi.

Eeva moitti puheessaan myös sitä, että yleensä yksinelävät mielletään pääosin joko nuoriksi opiskelijasinkuiksi tai leskeytyneiksi vanhuksiksi. Tosiasiassa yksinasuvista alle 30-vuotiaita on 18 % ja yli 65-vuotiaita 33 %. Enemmistö, 49 % yksinasuvista, on kuitenkin 30–64 -vuotiaita eli työikäistä aikuisväestöä. Koska yksinasuminen tulkitaan usein liittyvän ohimenevänä ilmiönä nuoruuteen tai sitten ihmiselämän elämänkaaren loppupäähän, myös yksin elämiseen liittyviä ongelmia pidetään tilapäisinä. Näin tutkijoiden ja poliitikkojen ei ole myöskään tarvinnut tarttua niihin. Lisäksi yhteiskunnallisen ryhmäkäsitteen puuttuminen oli Raija Eevan mukaan yksi keskeinen tekijä, miksi yksinelävät ovat näkymättömiä yhteiskunnassa. Koska yksineläviä pidetään niin heterogeenisenä ja vaikeana ryhmänä, sitä ei myöskään ole pidetty tärkeänä ryhmänä politiikan tai tutkimuksen kannalta. Mutta ovatko perheet sitten kaikki keskenään samanlaisia?

Yksinelävillä on Raija Eevan mukaan toissijaisuuden ihmisarvo: he jatkuvasti odottavat vuoroaan tulla kuulluksi, mutta heidän vuoroaan ei koskaan tule. Tämä johtuu siitä, että perheitä priorisoidaan yksinelävien kustannuksilla. Yksinelävät eivät myöskään itse aktivoidu, koska eivät mielellään itsekään halua kuulua tähän epäseksikkääseen ”yksinelävien ryhmään”. Raija Eevan puhe oli sellaista faktojen pommitusta, että kaikkea ei tässä ole mahdollista toistaa. Mutta jos yksinelävien asemasta haluaa tietoa, niin kannattaa ehdottomasti kuunnella Raija Eevaa.

Raija Eevan jälkeen kommenttipuheenvuoron antoi eduskunta-avustaja Sanna Lehtinen, joka on kirkon piirissä tehnyt työtä aikaisemmin myös Raija Eevan kanssa. Myös Lehtinen korosti sitä, että Keskustan pitäisi aktivoitua yksinelävien asiassa ja tehdä oma poliittinen ohjelmansa yksinasuville. Ajankohtainen kunta-uudistus sekä sote-uudistus liittyvät myös yksinasumisteemaan: pelko lähipalveluiden katoamisesta koskettaa erityisesti yksinelävien taloutta. Lehtisen puheessa tuli esille myös yksinelävien monitahoinen syrjintä. Esimerkiksi turvatalot ovat tällä hetkellä vaan lapsiperheille, hengenvaarassa olevat lapsettomat naiset eivät saa tällaista apua esimerkiksi kärjistyneessä erotilanteessa.

Puheiden jälkeen käytiin vielä vilkasta keskustelua yksinelävien asemasta. Kysymyksiä oli selvästi enemmän kuin niitä oli aikaa ottaa vastaan. Mutta keskustelun luvattiin jatkuvan. Tilaisuuden päätti Annika Saarikko, joka korosti loppukaneetissaan sitä, että yksinasuvien aseman parantamiseksi täytyy tehdä yhteistyötä eri poliittisten kenttien välillä. Tästä on hyvä jatkaa!

Yksin matkalla – kootut aatokset

Keräsimme joukolta yksin asuvia kommentteja yksin matkustamisesta. ”Koska yhtäkkiä marraskuussa oli vaikea saada ystävää matkalle mukaan, aloin suunnitella matkaa yksin. En ollut viiteentoista vuoteen ollut minkäänlaisilla valmismatkoilla, mutta nyt ajattelin sen olevan helpoin tapa päästä aurinkoon.”

”En ollut koskaan aiemmin ollut matkalla yksin, mutta ajattelin, että Barcelonaan voisin lähteä itseksenikin. On kohteita, mihin voi matkustaa yksin, ja sitten on niitä mihin en turvallisuushakuisena ihmisenä koskaan lähtisi itsekseni. Kaikki mielenkiintoiset Euroopan ulkopuoliset kohteet ovat vähän liian jännittäviä näin yksin matkustavalle naiselle.”

”Saudi-Arabiasta olen kuullut, että siellä laki kieltää naisia matkustamasta ilman aviomiehen tai isän seuraa – sekä ajamasta autoa. En tiedä, onko laki vielä voimassa, mutta ainakin vuonna 2006 oli vielä. Muihin tiukkoihin kieltoihin en ole törmännyt. Joskus, kun olen ostanut lipun junan makuuvaunuhyttiin, ei ole ollut mahdollista ostaa nais- ja miespaikkoja erikseen vaan olen saanut seurakseni hyttiin miehiä – mikä silloin tuntui kummalliselta. Toisaalta olen matkustanut myös lampaiden kanssa samassa vaunussa.”

”Mutta kun en oikein meinaa uskaltaa. Mietin, miten näen ne jutut. Gaudin kirkon, eremitaasin, San Fransiscon sillan, Että onko niin, että jos olen yksin niin en pysty kokemaan, koska en pysty jakamaan.”

”Joudun työni puolesta matkustamaan, mutta se on yhtä tuskaa koska inhoan ja pelkään lentämistä. Jo pelkän ekologisen kuormansa vuoksi lentokoneita ei tarvitsisi oikeastaan olla mutta myös se, että tuhansia kiloja rautaa nostetaan ilmaan leijumaan suihkumoottorien varaan siivillä varustettuna tuottaa negatiivisia viboja minulle. Lintujenhan kuuluu lentää, ei ihmisten.”

” Kun matka alkoi lähestyä, paniikkimieliala meinasi vallata. Kaikki matkaopaat varoittelivat supertaskuvarkaista. Aloin miettiä mitä tapahtuu, jos olen täysin varaton vieraassa maassa ja pahimmassa tapauksessa ilman passia. Vaikka järjellä tietääkin, että asiat järjestyvät jotenkin, niin silloin yksinäisyytensä todella joutuisi kohtaamaan. Tuollaisissa tilanteissa vaikka muuten vakaa olenkin niin hysteerisyys ei ole kaukana.”

”Yksin matkustavana voi joskus saada myös etuja: olen saanut Aasiassa mm. alennusta ruuasta ja majoituksesta – ehkä säälistä. Toisaalta on yritetty huijata enemmän rahaa majoituksesta, mutta se on saattanut johtua siitäkin, että olen selvästi ”rikas, länsimaalainen turisti”

”Minut sijoitettiin seitsemän muun henkilön kanssa isoon ryhmähuoneeseen. Olen kohtuullisen huono nukkuja yksinäänkin mutta ryhmähuoneessa se vielä korostui. Valvoin öisin osan yötä ja nukuin päivisin konferenssin tylsimpien alustuksien sessioilla. Suihkut olivat hostellin kellarissa ja reppujen säilytyskaapit, joihin tietenkin tuli ostaa lukko sijaitsi myös kellarissa. Tunnelma hostellissa oli kohtuullisen absurdi. Heiluin kahden tuntemuksen välillä: joko paikka oli epätodellinen peilimaailma ja maailmanlopun esikartano tai paratiisimainen unohduksen saareke, jonne väsyneet reppumatkaajat tulivat levähtämään. Myöhemmin olen kallistunut jälkimmäisen kokemuksellisen tulkinnan kannalle.”

”Olen tehnyt niin, että varaan huoneen dormitoriosta. Niissä on aina yksin matkustavia. Eri maista ja eri syistä yksin. ”

”Alun perin olin ajatellut, että viettäisin matkalla laatuaikaa lähinnä itseni ja kirjojen kanssa, mutta yli puolet reissussa mukana olevista olivat liikkeellä yksin ja heidän kanssaan oli todella mukava kierrellä saarta erilaisissa kokoonpanoissa. Parasta yksinmatkustamisessa oli se, että sain seuraa silloin kun sitä kaipasin, mutta saatoin myös halutessani olla yksin ja tehdä asioita ihan oman mieleni mukaisesti ilman että kukaan siitä loukkaantui.”

”Ulkona syöminen ja juominen on vähän pöhköä yksin, mutta onneksi Barcelonassa on kivoja tapasbaareja, jossa voi syödä ilman valkoisia pöytäliinoja, rennosti. Yhden kerran uskaltauduin jopa baariin, ja tutustuinkin erääseen sveitsiläiseen mieheen, joka oli muuttanut Barcelonaan muutamia vuosia sitten. En olisi koskaan varmasti tutustunut ellen olisi ollut yksin liikenteessä.”

”Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi aina saada eristäytyä muista vain sen vuoksi, että meille on opetettu niin, että ikääntyessä kuuluu yöpyä hotelleissa ja yksin.”

Työryhmä Ilkka, Anu, Kaisa, Titi ja Annis

%d bloggers like this: